Tommi-Tapio Hämäläisen mielikirjat ovat esillä Opiston kirjaston vitriinissä toukokuun alusta elokuun loppuun saakka. Tervetuloa tutustumaan!
Ilmari
Kianto: Punainen viiva (1. painos 1909)
Yli
seitsemänkymmentä teosta julkaisseen kirjailijan tunnetuin teos – joka sisältää
niin hersyvää kerrontaa kuin vankkaa sosiaalihistoriallista draamaakin. Kirja
on noussut aikojen saatossa jonkinlaiseksi köyhän kansan sinfoniaksi, kertomukseksi
punaisen viivan vetämisen jatkuvasta ajankohtaisuudesta.
Kirjailijan alkuperäisestä tarkoituksesta on käyty
lukuisia keskusteluja; Kiantohan oli itse hyvinkin oikeistolaismielinen.
Kirjasta voi toisaalta aistia myötätuntoa köyhää kansaa kohtaan – ja samalla se
pilkkaa kaikenlaisia kansaa vokottelevia leveämmän leivän lupaajia; kuten soli-sali-raatteja
ja näiden rakutaattoreita. Mielenkiintoinen ja hämmentävä teos.
Kun kirjaa lukee nykypäivän todellisuudessa, se herättää
ainakin itseni ajattelemaan, että Suomen synnytyksen aikaan vaalikansan
herättelyksi luvattu sosiaalireformi taitaa olla edelleenkin aika lailla
kesken…
Platon:
Valtio (alkuteos n. 390 eaa.)
Kreikkalaisen
filosofin vastaus Kiannon kuvaamiin ongelmiin. Kirjoitettu parisen tuhatta
vuotta ennen Kiannon kirjaa. Platonhan hahmottelee teoksessaan täydellistä valtiota.
Ideana oli, että kun rakennelma on kunnossa ja se edesauttaa johtoon oikeat
hallistijat – yleinen hyvinvointi yms. toteutuu itsestään. Teos on kirjoitettu
dialogin muotoon, joten sen voi lukea halutessaan myös itsensä kanssa
väitellen.
Platonin malli on pieni kaupunkivaltio, jonka ihmiset on
jaettu kolmeen luokkaan. Työläisiin, jotka olivat ainoita, joilla oli
omistusoikeus - mutta heillä ei ollut asiaa politiikkaan, ”alempiin vartijoihin”,
jotka toteuttivat vartijoiden ohjeita ja hoitivat valtion yleisiä hallintotehtäviä,
ja ”valtiota johtaviin vartijoihin” eli filosofeihin – tiedon vartijoihin.
Valtion toiminnan keskeisenä tavoitteena oli viimeksi mainittujen löytäminen ja
koulutus.
Näiden lisäksi Platon käsittelee valtion perusteita
laatiessaan mm. sensuuriin, propagandaan, taiteen tehtävään, syntyvyyden
säännöstelyyn, vapaaseen kasvatukseen, feminismiin ja yhteisomistukseen
liittyviä näkökohtia. Kirjasta löytyy siis vastausmalli lähes kaikkiin
polttaviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
Kiehtova
kertomus kahdesta matkasta, joista toinen kuljettaa lukijan halki syrjäisen
osan Etelä-Amerikkaa, Paraguayn sademetsiin – toinen saattelee hänet halki kirjallisen
lähdeviidakon, filosofi Friedrich Nietzschen elämän loppuvaiheiden äärelle.
Kummankin
matkan päätepisteessä tavataan Friedrichin sisar Elisabeth Nietsche. Vaikka
Friedrich itse sanoutui irti aatteesta ja sen rodunjalostusopeista – Elisabeth-sisaren
aikaansaannosta oli, että filosofin tekstit liitetään usein natsismiin.
Elisabethin historiallinen saavutus oli, että juuri hän muokkasi
ja toimitti veljensä teksteistä uusia laitoksia kansallisaatteen ajajien
käyttöön. Hän myöskin purjehti vuonna 1886 Saksasta Paraguayhin perustamaan
arjalaista siirtokuntaa, Nueva Germaniaa. Siirtokunta kukoisti vuosikymmeniä
rotuopin kannattajien uutena valtakuntana; lähettipä jopa valtakunnanjohtaja
Hitler 1930-luvun lopulla saksalaista multaa siirtokunnan hautausmaalle. Ja
Nueva Germaniasta löytyy edelleen kourallinen vaaleaihoisia etäsaksalaisia,
muutamia muita eurooppalaisia utopisteja sekä suuri joukko näiden
eteläamerikkalaistuneita jälkeläisiä.
Seudulla muistetaan lukuisia tarinoita entisaikain
kansallismielisistä siirtolaisista. Elisabethin kartanon rauniot ovat edelleen
pystyssä. Ruokasalin halkeilleella laattalattialla juoksentelee nykyisin
maatiloilta karanneita ja villiintyneitä, sekarotuisia possuja.
Hella
Wuolijoki: Työmiehen perhe. Työmies Rantasen perheen kronikka vuosilta
1895–1945. (1970, 2. painos)
Jaakon silmät ahmivat
maahan pudonneita likaisia perunankuoria.
- Päivää, sanoi Jaakko.
- Päivää, päivää, vastasi mökin emäntä
ystävällisesti.
- Janottaa. Saisinko emännältä vähän vettä?
- Tuossa on ämpäri kaivolla.
Jaakko joi ahneesti.
- Mistäs sitä tullaan, kysyi emäntä.
- Kaupungista päin.
Mutta pikkupoika
emännän vieressä kuiskasi:
- Äite, äite, tuo mies haisee ihan kuin isä kun se
vankileiriltä tuli.
Romaani pohjautuu samannimiseen kuunnelmasarjaan, jota
Wuolijoki kirjoitti ja ohjasi Yleisradiossa pääjohtajakaudellaan. Kerrotaan,
että hän kirjoitti kuunnelmat luokkatietoisesta ja valveutuneesta
työläisperheestä vastapainoksi harmittomalle ”Suomisen perheelle”, jossa
kuvattiin hupailevaan sävyyn porvarisperheen huoletonta elämänmenoa.
Kun Wuolijoki yritti ensimmäistä kertaa julkaista
kuunnelmia romaanina vuonna 1950, johtavat kustantajat nostivat kätensä
kauhuissaan pystyyn ja kieltäytyivät. Teoksen myönnettiin kyllä olevan taitava
poliittinen tendenssiromaani, mutta sen vavahduttavaa realismia säikähdettiin
ja kirjaa pidettiin pelottavana vasemmistolaisena propagandana.
Rantasen perheen kronikka on vavahduttava historiallinen
kuvaus työläiskansan kovista ajoista ja sorron kokemuksista – ja samalla se on
myös toivorikas kertomus aikojen muutoksesta sekä elämässä selviytymisen
mahdollisuuksista.
Claude
Simon: Flanderin tie (1985, 2. suomennettu painos. Alkuteos 1961)
Eurooppalaisen
maailmansotakirjallisuuden ”Kadonnutta aikaa etsimässä”. Kuvaus Pariisista
Belgian rajalle johtavaa tietä ratsastavan nuoren Georgesin mielestä,
kaoottisista ajatuksista joissa limittyvät toisiinsa havainnot sotarintamalta,
muistot vankileiriltä ja lemmenyöt kohtalokkaan Corinnen kanssa. Haastavaa
mutta hyvin antoisaa luettavaa.
Kirja edustaa tyylillisesti 1950-luvulla ranskalaisessa
kirjallisuudessa noussutta ns. sisäistä realismia, jossa hylätään naturalistisen
romaanin juoniainekset ja kerronta tapahtuu kirjan esittämän päähenkilön
sisäisten kokemusten, vaikutelmien ja assosiaatioketjujen kuvausten kautta.
Kerronta seuraa tajunnanvirtaa, välimerkkeinä lähinnä
pilkkuja: pisteitä tuskin yhtä sivua kohti – jos kohta aina edes sivunkaan
välein, toisinaan harvemminkin – mikähän on sinänsä loogista koska eihän
ajatuksissakaan ole pisteitä, lähinnä vain jonkinlaisia taukoja, ajatuksen
katkoja, hiljaisia pysähdyksiä, ennen kuin ajatuksen virta taas jatkuu…
Aale
Tynni (toim. ja suom.): Tuhat laulujen vuotta. Valikoima länsimaista lyriikkaa
(ensipainos 1957)
Jos
saisin ottaa yhden kirjan mukaan autiolle saarelle, se olisi ehdottomasti Tuhat
laulujen vuotta.
Sisältää nimensä mukaisesti kokoelman alkuperäisiä runoja
suomennoksineen noin tuhannen vuoden ajalta, yli kahdeltasadalta runoilijalta.
Teos, josta ainakin minä löydän joka avaamiskerralla jotakin uutta luettavaa.
Aina kun olen tarvinnut sopivaa värssyä johonkin – se on löytynyt viimeistään
tästä opuksesta.
Eila
Pennanen: Ennen sotaa oli nuoruus (1. painos 1942)
Eila Pennasen esikoisromaani. Kuohuvan
kolmekymmentäluvuin tilinpäätös, jossa tutkaillaan opiskelijanuorison elämää
ajan poliittisten ristivetojen, voimistuvan sodan uhan, syntisen
kaupunkilaiselämän ja aikuistumisen mukanaan tuomien hormonaalisten paineiden
myllerryksessä.
Ja kuinka saattaakaan kielellinen ilmaisu olla niin
sofistikoitunutta, niin hienostunutta ja harkittua kuin tässä teoksessa.
Pokkaripainoksena aivan loistavaa junalukemista.
Samuli
Paronen: Tämä on huone 8. Novelleja. (1. painos 1969)
Karheita
tarinoita maasta, jonka nimi on Suomi, ja jossa eletään enimmäkseen
jonkinlaisessa rospuuttotilassa. Niin pihalla kuin huoneissakin.
Umpeen jäätyneitä tai nihkeäksi huurtuneita ikkunoita. Liukasta,
märkää, lehdet roikkuvat puissa, valo useimmiten hämärää tai jopa pimeän
puoleista. Väsymys vaivaa, nälästä nyt puhumattakaan. Hiki haisee – joskaan
töitä ei välttämättä ole ollut, mitä tehdä – ja muutkin eritteet saattavat
tuoksahtaa. Ja loppu on hyvin harvoin onnellinen. Jos elämä saa jatkuakseen, se
tapaa olla voittopuolisesti harmaan arkista.
Ja silti tässä elämässä on jotakin tavattoman kiehtovaa.
Näin on myös Samuli Parosen novelleissa.
Richard
Brautigan: Taimenenkalastus Amerikassa (suomennettu painos 1974. Alkuteos 1967)
Meillä
melko tuntematon amerikkalaiskirjailija, joka oli 1960-luvun Yhdysvalloissa
nuorison kirjallinen sankari. Brautiganin kirjat muodostavat siteen beatnikkien
ja hippien sukupolvien välille.
Taimenenkalastus Amerikassa on lyyrinen road-kirja,
samalla se on matka kirjailijan omaan kasvuhistoriaan, joiltakin osin myös
Amerikan historiaan. Nämä kaikki kietoutuvat kertomuksiin taimenista ja niiden
kalastamisesta. Tai sitten ihan vain sanaan
taimenenkalastus. Sanat sinänsä ovat myös tässä kirjassa merkittävässä
osassa. Niitä kannattaa maistella.